Seuraavat tapahtumat
Viimeisimmät kirjoitukset
-
Ruskaretki Saariselälle 2026
Perinteinen matkamme suuntautui jälleen UKK puiston suuntaa.. plaa plaa
-
Kylmäpihlajan majakkasaari 3-4.7.2026
Matkaan lähdimme harmaassa säässä Rauman Marina Vistalta Rauman saaristokuljetuksen vesibussilla. Kylmäpihlajan majakka sijaitsee Selkämeren kansallispuiston alueella ja on uloin Rauman edustan saarista. Majakkasaarella majoituimme majakkahotelliin, mikä oli monille meistä ensimmäinen kerta. Majakkahotellin huoneiden ikkunoista kuului lintujen sirkutus ja näkyi kaunis luonto. Majakkasaaressa tutustuimme yhdessä ja omin päin saaren ympäristöön ja luontoon. Kylmäpihlajan saari ei ole…
-
Helatorstaiviikonloppu Narvassa 2026
Perinteinen helatorstaiviikonloppu vietettiin jälleen iloisella Baltianmatkalla ja tällä kertaa Itäviron Narvassa. Matkaan lähdettiin aikaisin helatorstaiaamuna Raisiosta ja Turun ja Kaarinan kautta kohti Katajanokan satamaa ja edelleen Tallinnaan. Tallinnassa saimme mukaamme maanmainion oppaamme Tiiun, jonka opastuksella pysähdyimme mm. Kuusalun kirkolla ja entisessä neuvostoajan suljetussa kaupungissa Sillamäellä. Narvassa majoituimme vanhaan hotelli Narvaan aivan kaupungin keskustassa ja lähellä…
Lisää kirjoituksia ja kuvia löytyy täältä!



