Kyseessä oli 28. peräkkäinen ruskamatkamme Lappiin Inarin seudulle. Retken tukikohtana oli Turun kaupungin omistama, meille vuokrattu Nukkumajoen kämppä.
Lähtö tapahtui pe 8.9 klo 18 Turun linja-autoaseman tilausajolaiturilta. Lauantaina klo 8 saavuttiin Rovaniemelle ja syötiin aamiainen Neste Reissumiehen noutopöydästä.
Ensimmäisenä päivänä kaikki olivat yhdessä Selperinojalla Pakanamaa- kultavaltauksella, jonne pääsimme melkein perille asti bussilla. Viimeiset 2 kilometriä kuljettiin jalan. Pakanamaalle saavuttiin lauantain puolen päivän maissa. Ohjelmassa oli kullanhuuhdontaa ja satumetsäretki, ruokana nautimme rosvopaistia.
Sunnuntaina aamupalan jälkeen siirryime bussiin, joka kuljetti koko porukan Rajajoosepin parkkipaikalle. Matkaa kertyi noin 100 km. Pysähdyimme puolimatkassa Ivalossa ostostauolle. Perille päästyämme nautimme hernekeittoa nokipannukahveineen pysäköintialueen välittömässä läheisyydessä laavulla. Ruokailun jälkeen vaeltajat lähtivät taipaleelle Lutto-joen ylittävää riippusiltaa myöden kohti Kiertämäjärviä.
Sunnuntairyhmä siirtyi bussilla Inariin Nukkumajoen leirikämpälle. Ohjelmassa oli mm Nukkumapään valloitus ja melontaa y.m. sekä tietysti saunomista.
Tiistaina bussi nouti vaeltajat Rajajoosepin parkkipaikalta ja toi heidät perinteisen tavan mukaan saunomaan ja viettämään yhteistä iltaa sunnuntairyhmän kanssa Nukkumajolle.
Keskiviikkona klo 04:00 lähdettiin kotimatkalle. Turkuun saavuttiin klo 21:00. Mukana oli tällä kertaa 11 vaeltajaa ja 10-hengen sunnuntairyhmä.
Kiitos kaikille matkaan osallistuneille. Ohessa valokuvia matkaltamme.


Virtaava vesi hoitaa karkean lajittelun
Mutta voimia tarvitaan, jotta hiekka saadaan irti ja nostettua veden vietäväksi
Eipä uskoisi, että kultahiput jäävät näihin rihloihin
Lähes kuutio hiekkaa on lapioitu ränniin ja nyt on aika ryhtyä vaskaamaan hiput esiin rihloihin jääneestä hiekasta
Pois kaivauksilta ”hienompiin hommiin”
Nyt tarkkana, aina vaskoolin päällä
Luonnonystävät muistivat Aulista, 60V

Täältä kaivettiin esiin hyvin kypsynyt rosvopaisti, joka oli lauantain pääateriamme
Satumetsä saattoi olla joillekin jopa pelottava. Varsinkin, kun saimme selvästi kokea, miten seitapuun juurelle kaadettu uhriviina aiheutti omituisen tuulenpuuskan, jonka jälkeen oli täysin äänetöntä…
Pakanamaan isäntä ja hänen naapurinsa
Nämä urheat vaeltajat lähtivät luonnon armoille
Reittiä muutettiin vielä viimehetkellä, koska Suomujoen kahluupaikoista ei saatu täyttä varmuutta. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, poikkesimme Ylemmän Kiertämäjärven rannalla olevassa autiotuvassa valmistamassa ja syömässä maanantain lounaan. Autiotuvalta jatkoimme polkua pitkin rajavyöhykkeen reunalla kulkevalle vanhalle tukkitielle, jonka varressa vietimme tiistain vastaisen yön täysin luonnon helmassa ilman mukavuuksia. Tiistaina jatkoimme samaa rettiä, kunnes pääsimme Luton sillalle johtavalle polulle. Patikoitavaa kertyi lähes 30 km.
Monenlaiset nävertäjät tekevät kuolleesta puusta taiteellisen näköisiä luomuksia
Vaikka ruska ei ollut meidän reitillämme parhaimmillaan luonto oli silti kaunista
Alemman kiertämäjärven laavun tulipaikalla oli edellisten käviöiden jäljiltä riittävästi kuumia hiiliä uuden tulen sytytttämiseen
Tämän ”linnoituksen” muurit ovat syntyneet ihan itsekseen jääkauden myllerryksissä
Vettä satoi hieman, mutta emmehän me sokeria olleet 😉
Lapin luonto on täynnä hienoja luomuksia jos vain ymmärtää katsella ympärilleen



Leiriydyimme viimeisen yön täysin luonnon helmassa, mutta hyvillä mielin
Vanha tukkitie kulkee ihan rajan tuntumassa
Toinen toistamme auttaen päästään eteenpäin
Vanhalla tukkitiellä oli muitakin kulkijoita





