Matkaa on niin paljon, että rauhallisesti puksutteleva M/S Kökar tarvitsee siihen lähes 6 tuntia
Aurinkokannella oltiin hyvällä tuulella valmiina lähtöön klo 9:30
M/S Kökar puksutteli kiireettömästi Loistokarin ohi ihanassa auringonpaisteessa
Kuuden tunnin merimatka on takana ja pian ollaan perillä
Maihinnousu on tapahtunut onnistuneesti
Tästä alkoi saareen tutustuminen
Utössä ollaan luonnonystäviä 😉
Paikallinen Supermarket, joka toimii myös postina
Auringonpaisteessa odoteltiin kaupan aukeamista
Teimme opastetun kierroksen saarella. Oppaanamme oli paikallinen asukas Martin Öhman
Mäen päältä avautui hieno saaristomaisema. Täällä asuu ympäri vuoden noin 40 ihmistä ja kesällä yli 100, koulussa on 8 oppilasta.
Paikallisen oppaan seurassa pääsimme tutustumaan majakkaan myös sisäpuolelta
Majakan eteisessä on taulu, jossa vanhat majakat ovat korkeusjärjestyksessä
Majakan sisällä kolmannessa kerroksessa on Utön vanha kirkko
Katossa roikkuva ”punnus” on vanhan majakkakoneiston ”voimanlähde”, joka pyöritti aikonaan valolaitetta. Majakanvartijan tehtäviin kuului huolehtia punnuksen veivaamisesta ylös parin tunnin välein.
Majakalta siirryimme tutustumaan saaren uuteen kirkkoon
Kirkon kymmenhaarainen kynttelikkö symboloi Park Victory:n haaksirikossa jouluna 1947 menehtyneitä merimiehiä, jokaisen menehtyneen muistolle on oma kynttilä
Lähdimme yöllä katselemaan maisemia ja nauttimaan Utön ainutlaatuisesta ilmapiiristä
Kuu loisti kilpaa majakan kanssa
Vaikka sotilastoiminta loppui Utössä jo 2005 ihan kaikkialle ei vieläkään ole lupa mennä
Utön juhannussalko oli jo vähän kuivuneen näköinen
Onnistuimme vielä näkemään kauniin kuunsillan
”Hyvin” nukutun yön jälkeen rivitalokeittiössä oli tarjolla itse valmistamamme aamupala
Aurinko paistoi heti aamusta alkaen ja nautimme aamiaisemme raikkaassa saaristoilmassa
Aamiaisen jälkeen lähdimme vielä uudelleen katselemaan saaren maisemia ja tekemään pikkuostoksia.
Paluumatka Turkuun M/S Kökarin kyydissä alkoi Utö:stä klo 13 ja perillä Turussa olimme aikataulun mukaan, jopa vähän etuajassa eli 18:35.
Retkemme oli jälleen ihan onnistunut ja saimme paljon tietoa saariston oloista. Vaikka merimatka oli pitkä, se sujui erittäin hyvin, kauniissa säässä ja kiireettömällä tunnelmalla, joka oli suorastaan terapiaa kiireisille ihmisille.
Retkellemme osallistui 17 aikuista ja kaksi lasta.
/PL